|
{mosimage} Vesipedot saivat viikonloppuna pelattuna finaalipäivänä lopulta uppopallon SM-kultaa, vaikka Riihimäen Urheilusukeltajat tekivätkin sen hyvin vaikeaksi.
Vesipedoilla oli hyvä tilanne joukkueen suhteen, että ensimmäistä kertaa koko kaudella kaikki pelaajat olivat terveitä ja niinpä valmennusjohdolla oli kaikki vaihtoehdot käytössään.
Ensimmäiseen otteluun valmistautuminen oli kaikin tavoin sujunut hyvin. Ottelu pyrähti käyntiin hyvin tuttuun tyyliin, mitä on saatu aiemmin nähdä jo Ahveniston ja Riihimäen välillä. Peli aaltoili päädystä toiseen ja mitään merkittäviä koripaikkoja ei kummallekaan joukkueille siunaantunut. Ottelun alkuhetket olivat tosin mielenkiintoiset, koska ottelua ei ollut kulunut kai minuuttiakaan kun Vesipetojen Henri Viinikainen otti jäähyn arvoisen kuristusotteen. Alivoiman tehokkuutta kuvastaa hyvin se, ettei koko alivoiman aikana Riihimäki päässyt luomaan yhtään korituspaikkaa. Huhut kertovat, etteivät kaikki pelaajat olleet edes huomanneet tuota alivoimaa. Ensimmäinen erä päättyi puhtaaseen 0-0 tulokseen. Toinen erä sujui hyvin pitkälle samalla tavalla. Hieman tosin Vesipedot saivat karistettua unihiekkaa jaloistaan ja peli alkoi vapautua parempaan suuntaan. Erän puolivälissä Riihimäen Reijo Riihimäki otti varusteisiin tarttumisesta jäähyn aivan tuomarin nenän alla ja näin vuorostaan Vesipedoille tarjottiin avausmaalia. Suunnitelmien mukaisesti ylivoima pyörityksessä ei pidetty mitään kiirettä ja vaikka kerran pallo menetettiin jäähyn aikana, saatiin se karvattua heti takaisin. Lopulta Marko Enberg pääsi tuikkaamaan korin Petri Niemisen oivallisen esityön ansiosta. Hyvä kun Riihimäki oli edes päässyt tottumaan tasakentällisiin, sillä lähes seuraavassa hyökkäyksessä Jussi Marttila pääsi repimään maalivahdin pois koriltaan. Tämä johti siihen, että Teemu Vaasvainio oli kärppänä raadon kimpussa ja otti korin hienosti haltuunsa. Pallo kulki Marko Enbergin kautta Vaasvainiolle, jolla oli helppo työ laittaa pallo koriin. Lukemat taululla oli 2-0 ja pelin luonne oli muuttunut hetkessä toisenlaiseksi. Ottelun loppu olikin enemmän ja vähemmän järkevää pyöritystä Riihimäen päädyssä. Ensimmäinen otteluvoitto tuli varsin helposti, joten oli mielenkiintoista jäädä odottelemaan seuraavaa kohtaamista.
Johtuiko liian helposta ensimmäisestä ottelusta vai mistä, mutta toisessa ottelussa oli näkyvissä selkeästi se, että Vesipetojen jalat painoivat. Liike oli rajoittunutta vain muutamaan pelaajaan, jotka tosin rehkivätkin koko joukkueen edestä. Pelaaminen oli hyvin pitkälle vain vastuun siirtoa toisille pelaajille, niin ettei itse rasittuisi liikaa ottelun tuoksinassa. Riihimäki oli selvästi valpastunut ensimmäisestä ottelustaan. Olivathan he toisaalta myös selkä seinää vasten tuolla hetkellä. Niinpä yleiskuva pelistä olikin se, että Vesipetojen hyökkäykset poimittiin kuin marjat nopeasti Riihimäkeläispäädyssä ja mitään pyöritystä Pedot eivät saaneet koko ottelun aikana aikaiseksi. Vaikka Riihimäelläkään ei vaarallisia tilanteita juuri Vesipetojen korilla ollut, tuli toisessa erässä selvä merkkivirhe Vesipetojen puolustajille. Tätä seurasi hieno karvaajan ohitus ja oikea-aikainen liuku korille Riihimäen Pasi Åmanilta, joka pääsikin puskemaan suoraan maalivahtia ja seurauksena oli kori Vesipetojen selkien taakse. Kuten odotettavissa oli, Riihimäki siirtyi heti pelin pyöritykseen ja eivät edes yrittäneet tulla korille. Vaikka valmennusjohto oli piiskannut joukkuetta erätauolla suurempaan roolin ottamiseen ja työntekoon, jatkui nukkuva pelityyli koko joukkueella ja palloa ei saatu kuin muutaman kerran pois Riihimäeltä. Vaikka peli oli Pedoilta huonoa, niin tämä peli todisti hyvin sen, että uppopallokin on maalintekopeli. Jos palloa ei saada hyökkäyspäässä hallittua ja maalintekotilanteita kunnolla rakennettua, ei tuloskaan voi olla kauhean hyvä.
Kolmanteen peliin molemmat joukkueet olivat varmaankin asennoituneet hyvin, koska mitään ei ollut vielä voitettu, mutta ei myöskään hävitty. Peli alkoi siis täysin puhtaalta pöydältä. Jos edelliset pelit olivat varovaista tunnustelua molemmilta joukkueilta, niin kolmas ottelu näytti luonteensa heti alusta. Molemmat joukkueet olivat unohtaneet nuo varmasti jo väsyneet lihakset. Vesipedot lähtivät myös täysin erilaisella kokoonpanolla, mutta myös taktiikalla tähän otteluun. Tähän vaikutti pitkälti se, että peli painoi jo jaloissa, mutta toisaalta tällä tavalla Vesipedot saattoivat riisua vastustajan pahimpia aseita ja turvautua toisaalta omiin vahvuuksiinsa selkeämmin. Ensimmäistä erää oli pelattu noin kolmannes, kun Riihimäki pääsi helpon näköisestä tilanteesta luomaan hyvin vaarallisen paikan Vesipetojen korille puolustajan lähtiessä liian heppoisesti pallollisen perään. Onneksi syötön saaneella vastustajalla ei ollut jyvä aivan kohdillaan ja maalivahdin noston jälkeen pallo osui korirautaan. Kaikkien sattumien kautta pallo liiteli jonnekin lähes kaikkien katseiden ulottumattomiin ja tilanne rauhoittui. Taisi jäädä muuten ainoaksi kauden tilanteeksi, missä hyökkääjä oli hetken maalivahdin paikalla. Mitä enemmäksi ottelu eteni, sen enemmän koripaikkoja Vesipedot pystyivät luomaan. Lopullinen viimeistely kuitenkin ontui hyvän riihimäkeläisen karvauksen ansiosta. Pienoista paniikkia Vesipedot saivat luotua ainakin katsomoon, kun sekä Henri Viinikainen istui jäähyllä ja sai seurakseen Riku Riikosen. Neljänkymmenen sekunnin ajan Petojen puolustuksen piti kestää kahden alivoima ja senkin jälkeen vielä minuutin yhden miehen alivoimaa. Ehkä kiitos Mestareiden turnauksien, Vesipetojen pää kesti ja nöyrästi joukkue teki töitä koko alivoiman ajan ja koko alivoima saatiin pidettyä kasassa ilman Riihimäen koria. Niinpä lopulta ottelun ratkaisua lähdettiin hakemaan varsinaisen peliajan jälkeen jatkoajalta. Jatkoaika jatkui siitä mihin, toisessa erässä jäätiin. Pyöritys jatkui lähes katkeamattomana riihimäkeläispäädyssä ja noin jatkoajan puolessa välissä hyvän pyörityksen päätteeksi pääsi Janne Salonen maalivahtiin kunnolla kiinni. Vastustajan hyökkääjien niputtaessa Salosen, luotti hän ilmiömäisiin vaistoihinsa ja antoi syötön lähes sokkona taaksepäin umpikulmaan, jossa oli kuin olikin Marko Enberg valmiina puskemaan pallon koriin. Tilannetta kuvaa hyvin se, että Enberg taisi olla koko altaassa ainoa, joka tiesi pallon olinpaikan ennen maalisummerin viimeistä kurnutusta.
Näin kymmenes peräkkäinen mestaruus tuli herkullisesti ratkaisevassa ottelussa jatkoajalla. Koko kymmenen mestaruuden aikana tämä oli vasta toinen kerta, kun vastustaja sai Vesipedot ahdistettua ahdinkoon. Edellisen kerran näin kävi Kuopion Urheilusukeltajien kanssa kaudella 2002–2003. Myös nämä ottelut venyivät viimeiseen otteluun ja sen jatkoajalle, kun Kuopio oli voittanut rangaistuspallokisassa sarjan kolmannen ottelun.
Kauden MVP-pelaajana palkittiin Janne Salonen.
Kauden SIKA-palaajana palkittiin Henri Viinikainen.
Kauden ÄIJÄ-pelaajana palkittiin Juuso Iso-Pietilä.
Kauden herrasmiespelaajana palkittiin Petri Nieminen.
Erityismaininnan saivat Janne Pykälistö ja Teemu Vaasvainio.
|
