|
Yhdistymisen esilletuonnin taustoja
Paljon on tullut kyselyjä syyskokouksen esityslistalle hallituksen nostamasta kohdasta yhdistyksen purkaminen.
Yritän nyt näin Vesipetojen puheenjohtajana sekä työryhmän yhtenä jäsenenä hieman valottaa taustoja ehdotetulle asialle, että Hämeenlinnan sukellusseurat yhdistäisivät voimansa.
Nykytila
Useat viime vuodet ovat seuran aktiivisen toiminnan näkökulmasta olleet varsin hiljaisia. Jäsenistö on kyllä sukeltanut, mutta nuokin määrät ovat olleet selvästi laskussa jo useamman vuoden. Seuran talkoissa on ollut käytännössä muutamat samat henkilöt vuodesta toiseen kuten myös seuran vuosittaisissa kahdessa kokouksessa. Laitesukelluskouluttajia ei seuralla ole kuin muutama ja he ovat olleet ylityöllistettyjä, koska osa näistä kouluttajista on kuulunut myös aktiivisten talkoolaisten joukkoon. Seurallamme on toki kalusto hyvällä mallilla ja ainakin osalla treenivuoroista käy hyvin porukkaa. Myös vuosittaisille ulkomaan sukellusretkille on löytynyt kohtuullisesti innokkaita, mutta seuran kotimaan retket ovatkin menneet pienen porukan reissuiksi.
Mitä yhdistyminen toisi tullessaan?
Varmasti päällimmäisenä ajatuksena monille on seuran nimi. Monet ovat sitouttaneet itsensä Vesipedoiksi ja pelkkä ajatuskin Urheilusukeltajana olemisesta voi olla jopa kammoksuttavaa. Hallitus ja työryhmä kuitenkin toivovat, että näistä, toiminnan ja harrastuksen kannalta varsin pienistä asioista, ei kasvaisi elämää suurempia, vaan jäsenistö pystyisi näkemään yhdistymisestä tulevat hyödyt näitä haittoja suurempina.
Käytännössä tilanne muuttuisi monella tapaa.
Seuramme kalusto kaksinkertaistuisi. Käytännössä 6 kompuran, 4 veneen, veneen vetäjänä toimivan pakettiauton, 8 laitepaketin, täyttöpaikat uimahallilla ja jäähallilla, lämmin koulutustila ja varasto, Nitrox- ja Helium- täyttömahdollisuus, useampi setti perusvälineitä, 2 GPS navigaattoria, 2 kaikuluotainta ja paljon muuta sukellustoiminnassa tarvittavaa varustusta luulisi vastaavan varsin suurenkin sukellusseuran tarpeisiin.
Jos tähän listaan lisätään hallivuorot, jotka olisivat maanantaisin hyppy- ja vesivoimisteluallas, tiistaisin hyppyallas, torstaisin hyppy- ja vesivoimisteluallas, perjantaisin koko halli, lauantaisin yhteisvuoro muiden seurojen kanssa ja sunnuntaina 4 rataa isosta altaasta, alkaa harjoittelu- ja laitekokeilumahdollisuuksia olemaan varsin runsaasti.
Laitesukelluskoulutukseen tulisi myös huima lisä tarjottavien kurssien muodossa. Laitesukelluksen peruskurssista syventävään asti (CMAS/NAUI), Kuivapukukurssi, Nitrox -kurssi (CMAS Nx1, NAUI Nitrox Diver), Sukellusturvallisuus -kurssi (NAUI Rescue Diver), Lähikouluttajakurssi (NAUI Assistant Instructor), Syväsukelluskurssi (CMAS Deep Diver).
Kaiken tämän edellä mainitun jäsen saisi lähes samansuuruisella nykyisellä jäsenmaksullaan, joten mitään suuria muutoksia yhdistäminen ei toisi. Nostopaineita on vain sen parin euron verran mitä Sukeltajaliiton osuus nousi. Käytännössä uudesta seurasta löytyy varmasti jotain päällekkäisiä toimintoja, joista tulisi ennemminkin säästöä uudelle seuralle. Myös kaikki nykyinen kalusto ja rahavarat siirtyisivät uuden seuran hallintaa. Mistään asiasta ei tarvitsisi luopua, ei käytännön eikä lakienkaan mukaan. Nykyinen tilanne tarkoittaisi siirrettävien varojen osalta siis Vesipetojen 6000 euroa ja Urheilusukeltajien 10 000 euroa, jonka lisäksi on noin 6000 euroa rikosseuraamussaatavia.
Tämän uuden seuran johtokunta sitten aikanaan päättäisi, mihin asioita lähdettäisiin viemään ja niin nykyisten Vesipetojen kuin Urheilusukeltajien äänet olisivat täysin samanarvoisia. Ensimmäisen vuoden johtokunta koostuisi niistä jäsenistä mitä uuden seuran jäsenet äänestäisivät ylimääräisessä kokouksessa heti vuoden 2010 alussa. Ennalta valittuja kiintiöitä ei vanhojen seurojen varaan jätettäisi puhtaan alun takia.
Uppopalloilijat voisivat pelata kauden aivan normaalisti loppuun, vaikka seurat yhdistyisivät eli mitään sarjasta sulkemista ei tapahtuisi, vaikka Vesipedot seurana lakkaisi olemasta.
Miksi?
Pohjalla ovat siis puhtaasti järkiperusteet, vaikka tunneseikatkin ovat otettu huomioon. Yllä olevien konkreettisten hyötyjen lisäksi yksi merkittävä syy aloittaa seurojen yhdistämisestä puhuminen oli myös edellä mainittu aktiivisuuden väheneminen niin seuran yleisessä toiminnassa kuin myös kouluttajien aktiivisuudessa. Toisaalta aikoinaan seuran kahtia jaon syyt ja niiden henkilöt eivät ole enää käytännössä mitenkään läsnä seurojen toiminnassa, joten mitään suurempaa henkilöitä jakavaa ei pitäisi seurojen jäsenistön välillä olla. Ellei siksi sitten lasketa mahdollisia seurojen toiminnassa ja toimintamalleissa olevia eroja.
Seuroilla on myös monia päällekkäisiä asioita, joiden yhdistäminen olisi niin henkilö- kuin raharesurssien säästöä. Hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi päällekkäin pidettävät laitesukelluskurssit.
Se, että Ahveniston Vesipedot on yksi Suomen vanhimmista seuroista, ei tulisi estää yhdistymistä. Seurojen historiat ovat ja pysyvät ja mahdolliset yhdistymiset eivät niitä muuksi muuta.
Kuulostaako liian hyvältä
Monet ovat kysyneet, että onko toisella seuralla jotain salattavaa ja ei kai tässä vaan Vesipedoilta viedä jotain. Työryhmä on selvittänyt perin pohjin erilaisia asioita ja mitään ongelmia ei ole tiedossa. Niin raha-asiat kuin kalustoakin koskevat ovat kunnossa molemmilla seuroilla ja niiden siirto ei tuota ongelmia vero tai muilla puolilla.
Joku on saattanut huomata, että Urheilusukeltajien nettisivuilla ei ole koko yhdistymisasiasta mitään mainintaa. Heille tiedoksi, että Urheilusukeltajien sisäinen keskustelu on suljettujen ovien takana heidän nettifoorumillaan, johon pääsee osallistumaan vain todennetut jäsenet. Keskustelua heilläkin on siis ollut asiasta.
Käytännössä Urheilusukeltajien Y-tunnus jää säilymään, koska heillä on rahallisia rikosseuraamussaatavia, vuokrasopimus sekä auton vakuutusbonukset. Mikäli heidänkin Y-tunnus purettaisiin, menetettäisiin nämä kaikki edut. Y-tunnuksen säilyminen on kuitenkin vain tekninen muodollisuus, koska Y-tunnuksella ei ole mitään historiaa. Se vain kiinnitetään johonkin seuran nimeen eli tässä tapauksessa 1.1.2010 uuden seuran nimeen.
Äänestys syyskokouksessa
Koska puhutaan niinkin isosta asiasta kuin seuran purkaminen, niin toivottavaa on, että syyskokoukseen tulisi mahdollisimman suuri joukko jäseniä äänestämään oman kantansa yhdistymiseen. Tällöin vältyttäisiin niiltä jälkipuheilta, että joku tai jotkut pimittivät tietoa ja tekivät päätöksen mihin ei voinut jäsenenä vaikuttaa. Nyt voi. Tule ja äänestä Hämeenlinnan sukelluksen tulevaisuudesta.
Seuran säännöt sanovat, että valtakirjalla ei voi seuran kokouksissa äänestää, joten paikalla olo on suotavaa. Mahdollisen purkamisen puolesta pitää olla kolme neljäsosaa äänivaltaisista jäsenistä kahdessa vähintään kuukauden välein olevassa kokouksessa. Käytännössä, jos äänestys ensimmäisessä kokouksessa on purkamisen kannalla, sovitaan kokouksessa muutamista ehdotetuista päivistä eniten ääniä saanut. Toisaalta, jos purkamista ei puolleta ensimmäisessä kokouksessa, ei toista kokousta edes tule.
Päällimmäinen ongelma?
Kuten hallitus ja työryhmäkin ovat todenneet, mahdollisen uuden seuran nimi voi nousta suurimmaksi ongelmaksi tai kysymykseksi jäsenistön mielessä. Nykyinen nimi, Hämeenlinnan Sukeltajat, on todellakin työnimi ja ei tarkoita ettei se voisi olla joku muu. On kuitenkin varmasti valitettavaa, jos asia jää kiinni vain nimestä. Uskon, että tällaisessa tapauksessa ratkaisu tulisi kyllä löytyä. Periaate päätös on, ettei kummankaan vanhan seuran nimi voi olla uuden seuran nimi. Ja joka tapauksessa molempien vanhojen seurojen jäsenet joutuvat tottumaan uuteen nimeen eli nimenmuutos koskettaa kaikkia jäseniä.
Koko nimiasia jää varmasti viimeiseksi päätettäväksi ja on sovittu, että Urheilusukeltajien syyskokous vain antaa oman suosituksen työryhmälle nimestä ja päätös syntyy sitten myöhemmin jos Vesipedotkin ovat mukana yhdistymisessä.
Aikataulu
Mikäli seurat yhdistyisivät, niin se tarkoittaisi käytännössä Urheilusukeltajien puolelta syyskokouksen hyväksynnän sekä Vesipetojen kahden kokouksen hyväksynnän. Vuoden alussa ilmoitetaan oletetulle jäsenistölle ylimääräisen kokouksen ajankohta, missä siis äänestetään seuralle uusi johtokunta.
Jäsenistön osalta yhdistyslaki sanoo, että jokaisen on itse aktiivisesti liityttävä seuraan, joten vain jäsenrekisterit yhdistämällä jäsenyys ei voi siirtyä. Aktiivinen liittyminen kuitenkin voidaan tehdä hyvin helpolla tavalla. Esimerkiksi syyskokouksessa voidaan pyytää allekirjoitus jäsenlistaan merkiksi jäsenyyshalukkuudesta uuteen seuraan.
Käytännössä Urheilusukeltajien syyskokous on 31.10, jonka jälkeen päätöksenteko on vain Vesipetojen jäsenkokouksilla nimeä ja mahdollisia ennalta sovittuja asioita lukuun ottamatta. Eli jos Urheilusukeltajat ovat yhdistymisen puolesta kokouksessaan, yhdistymisen vaatii enää Vesipetojen kokouksissa yhdistymisen puoltaminen seuran purkamisella.
Yhdistymissopimus
Vaikka yhdistymistä on selvitetty hyvällä yhteisymmärryksellä, niin näissä asioissa on tapana tehdä ns. yhdistymissopimus. Siihen kirjataan esimerkiksi seikkoja, jotka mahdollistavat uuteen seuraan liittymisen vanhasta seurasta ilman mitään liittymismaksuja, yhdistymisen keskeyttämiseen johtavat seikat kuten tietojen pimitykset, jäsenetujen säilyminen jne. Myös mahdolliset päätösten purkamiset astuvat voimaan mikäli toinen seura ei haluakaan yhdistyä. Ajatus on siis kaikilla luoda yhdessä jotain vielä parempaa.
Riku Riikonen
|
Comments
Olen poiminut näitä nimiehdotuksia tähän, jotta tulisi selkeämpi kuva kannatusta saaneista nimistä. Nimiä voi tietysti lisäillä kuka tahansa, mutta toivomus olisi, että yhteen kommenttiin aina yksi nimi. On sitten tuo plussien ja miinuksien antaminen selkämpää.
RSS feed for comments to this post.